Eilen illalla pitkästä aikaa piti pillittää. Olin just kirjottanu miehelle kirjeen, jossa yritin selittää tämän hetkisiä tuntoja vaakamamboon liittyen. Ei ollut helppoa. Tuli tosi paskat fiilikset ja jostain, kun aikani olin kirjottanut, tuli esiin se vihakin taas, alkoi teksti mennä aika kitkeräksi ja siihen piti sitten lopettaa.

Meikä on kuin uinuva tulivuori. Pahasti pinnan alla kytee, saa nähdä, millanen on seuraava purkaus. Räjähtääkö kunnolla ettei mitään jää jäljelle vai tirautanko vaan pikkasen ja tyylikkäästi.

Huomenna olis parisessio mun oman terapeutin kanssa vaihteeksi. Saas nähdä, miten menee. Varsinkin, kun en ehdi antaa tota kirjettä miehelle ennen tuota istuntoa, niin mietin, että mulla voi olla hankala olo, kun en sitä siellä istunnossakaan oikein voi antaa. Siis hankala olo siksi, että haluaisin sen tietävän, miks mulla on tällanen fiilis.

Eilen olin sitä mieltä, että ostetaan hemmetti se talo ja katotaan mitä tästä tulee, tänään olin taas että no erotaan, eihän tästä mitään tule ja kaikki muut asiat menee aina mun edelle ja minä annan mennä - miehen ku pitäis ite osata valita oikein. Mutta aina se valitsee väärin.