Pitkästä aikaa istahdettiin kahdestaan terapoitavaksi ja ensi töikseni aloin nauraa. Niin miksi? En tiedä, tilanne vaikutti jotenkin koomiselta. Että täällä sitä taas istutaan. Ja kuten ehkä oon jo maininnut, niin en koe saavani itselleni tästä pariterapiasta enää niin suurta apua kuin mitä omista sessioista. En tiedä, mitä apua se tuo enää parisuhteeseenkaan? Kai jotain?

Juteltiin niistä asioista, joista nyt on riidelty. Mies oli enemmän äänessä. Tuntuukin, että noissa istunnoissa keskitytään enemmän mieheen ja jos minulta jotain kysytään, niin en oikein saa itsestäni kovin pitkiä vastauksia irti. Kummallista. Ja silti yhä itkettää noissa, aina vaan.

Se on kummallista, että fyysisesti me on oltu nyt aika etäisiä jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin olotila on toiveikkaampi, myös meidän suhteen. Ehkä en todellakaan ole ollut valmis vielä fyysiseen läheisyyteen, jossa olisin oikeasti läsnä, olisin avoin. Siksi tämä ehkä on tuntunut niin vapauttavalta ajalta ja silti mukavalta, eikä läheisyyden tunne ole kadonnut mihinkään. Omien sessioiden kautta tuntuu, että pystyn käsittelemään tapahtunuttakin paremmin. Se ei mustamaalaa enää koko ihmistä tai koko meidän historiaa, vaan on yksi osa sitä. Eikä se tee minusta huonoa ihmistä, toisen teot. Tietysti olen katsonut peiliin, mutta pääasiassa tykkään näkemästäni :) Niin kai sen pitää mennäkin. Riippumatta toisesta minulla on arvoa ja olen ihan ok.

Että tahti on jotenkin hidastunut, mieli rauhoittunut, vaikka kaikki yhä vaan on epävarmaa. Mutta kuten sanottua, on se ollut sellainen tälli, että vieläkin näkyy tähtiä silmissä. Eipä siinä sitten auta hoppuilla.

Jos alkaa kyyniseksi, niin tietysti voi miettiä, onko tämä minunkin puolelta aito lämpiäminen kevään tepposia vai alkaako vaivata yksinäisyys. Mutta en lähtisi nyt sille linjalle ollenkaan. Puoli vuotta sitten tuntui siltä, että olemme eroamassa. Nyt ei enää tunnu siltä. Jos olisin tehnyt nopeampia päätöksiä heti tapahtuneen jälkeen, todennäköisesti olisimme eronneet ja tämä olisi nyt erilainen tarina. Mutta nyt tämä menee näin, hiljalleen eteenpäin. Aika on ihmeellinen asia...