Jotenkin alkaa selvästi huomata, että ollaan pystytetty joku status quo. Tiedän, että karseita asioita on tapahtunut, joita en voi millään hyväksyä. Pystyn kuitenkin ajattelemaan noita tapahtumia, siis pettämistä, mitä tässä kaunistelemaan, ilman yöunien menoa eikä edes itketä. Korkeintaan hieman ällöttää tämä pettäjä. Mutta sekin menee ohi nopeasti. Välillä käy ajatus päässä, että onko tuo sittenkin se sekopää, jollaiseksi sen melkein vuosi sitten kuvittelin, kun kaikki paljastui, vai onko tämä sittenkin vain pieni osa sitä ihmistä, asia, jonka eteen nyt on tehty töitä, ja jonka ei tarvitse pilata kaikkea?

Ja mikä vaikeinta ja tärkeintä, rakastanko tai voinko vielä rakastaa? Ainakaan en voi vielä mitään sellaista sanoa ääneen.

Tässä sitä sitten junnataan, tarkoittaen, että välillä on hyviä päiviä ja välillä haluan ottaa etäisyyttä ja erota. Jotenkin on kuitenkin usko siihen, että pääsen johonkin ratkaisuun. Koska eihän tätä jaksa loputtomiin jaappasta, elämässä on päästävä eteenpäin. Ja muutos on hyvästä. Ja muita fraaseja.

Mutta samalla tavalla kuin varmaan tämän vuodatuksen lukeminen on käynyt tylsemmäksi, itse alan kyllästyä tähän aiheeseen myös :) Joten ratkaisujen aika lähestyy.